keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Karateukot leikkauspöydällä: Videolaki 1987-2001



Väkivallan sensuuri kauhu- ja toimintaelokuvissa VHS-aikaan iski pahimpaan mahdolliseen väliin: Videovuokrauksen määrä oli kasvussa, teatterin suosio taas laskussa. Pääpaino oli tietenkin kauhuelokuvissa, mutta myös mäiskintäpainotteiset toimintaelokuvien suurkuluttajat saivat saksista myös oman osansa. Videokaraten puolesta tämä oli isku liian paljosta potkimisesta roikkuville munapusseille. Tuoreimmat tulokkaat, kuten Van Damme ja Seagal vasta kun tekivät tuloaan markkinoille. Kaapeli,-televisiokanavat ja piratismi kuitenkin olivat katsojan puolella hädän hetkellä.

Elokuva on yksi taiteen laji, joka tulisi näyttää yleisölle omassa muodossaan, herättäen  erilaisia tunteita katsojassa. Enpä ole koskaan kuitenkaan nähnyt taideteosta, josta olisi puukolla leikattu pois näyttävimmät kädenjäljet. On otettava huomioon, että vaikka elokuvien sensurointia seliteltiin lapsensuojelullisilla syillä, on kuitenkin selvää, että kyse oli myös aikuissensuurista. Miksi helvetissä muuten K-18 elokuvat olisivat kiellettyjä Suomessa kokonaan?


Pahamaineisin levittäjä lienee Showtime, jonka toimintaelokuvista syötiin sisältöä parhaimmillaan kestoon nähden melkein neljännes vuosien 88-92 välisenä "kriittisenä" aikana. Cannon Groupin videotykit, kuten American Ninjat, Bloodsport, Suoraa Toimintaa, Lupa Tappaa yms. olivat käytännössä pilalle leikattuja.

Warner Home Videon leikkaukset koskivat väkivaltaisimmillaan olevaa Steven Seagalia, jonka elokuvat Vaikeasti tapettava, Kaappaus merellä ja Vaarallisella alueella, saivat saksia myös oikein kunnolla osakseen.

Mainittavia teoksia on satoja, joten äsken mainitut esimerkit olivat vain osa suureempaa totuutta,

Vaikka Ninja-ja karate-elokuvien keskeinen sisältö jäikin vaisuksi, Suomen kansa ei voinut vastustaa niitä. Vahvin houkutin varmasti oli erittäin graafisissa ja välillä jopa naurettavan ylilyödyissä kansitaiteissa ja niihin kirjoitetuissa juonikuvauksissa, jotka olivat joko totta tai tarua.

Nykyaikana, kun fyysinen videovuokraus on käytännöllisesti katsoen kuollut ja erilaiset streemauspalvelut ovat ottaneet vallan, on ilo huomata että Suomessa on olemassa vahva keräilijäkunta joka yrittää taata, että vielä yksi ikäpolvi näkisi VHS-kasettien nousun ja mahdollisen tuhon.


 Kun kerran aikanaan puhuttiin väkivaltaviihteestä, tuliko kenelläkään päättäjällä mieleen lainkaan semmoinen seikka, että fiktiivinen väkivalta ei ole väkivaltaa ollenkaan? Entiset ja nykyiset kulttuuriministerit, jotka poraavat väkivaltaviihteestä: Haistakaa vitun pitkä paska!

maanantai 16. helmikuuta 2015

Leffaninjan kyselytunti: Haastattelussa Shitcase Cinema YouTube- kanavan pääpiru John "Johnny Shitcase" Ashton.

 

 

1. Kuinka Shitcase Cinema sai alkunsa?


John: "Se alkoi harrastuksena tammi-helmikuussa 2008. Halusin tehdä jotain luovaa vapaa-aikanani. Rakastan elokuvia, joten ajattelin että olisi viihdyttävää tehdä muutama arvostelu, joissa repisin huumoria tietyistä seikoista. Pääasiassa tein niitä viihdyttääkseni itseäni, enkä olisi ikinä uskonut, että tekisin tätä vielä vuonna 2015. Kannustus on kuitenkin kasvanut aikaisista ajoista niin paljon, että vieläkin mennään."


2. Mikä tekee täydellisen toimintaelokuvan?


John: "Hyvät toimintapalat, persoonallinen vihollinen ja nokkelat one linerit. Die Hard on tästä hyvä esimerkki.


3. Mikä on suosikkisi Martial Arts-elokuvien kohdalla?


John: "Taivun melkein varhaiseen Van Dammen tuotantoon, kenties Bloodsport.


4. Nimeä mielestäsi kolme tärkeintä nimeä seisomaan sanan "Toiminta" takana?


John: "Stallone. Schwarzenegger. Van Damme.


5. Mitä mieltä olet kaikista UFC/WWE-tähtien elokuvista noin yleensä?


John: "Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että heitä käytetään elokuvissa, mutta ei kyllä kukaan varsinaisesti osaa näytellä. Se naispuolinen taistelija Expendables 3:sessa (Tarkoittanee Ronda Royseyta) oli kauhistuttava. Jos hän ei olisi sanonut sanaakaan ja pitänyt suunsa kinni koko ajan, sitten se ei olisi ollut hullumpaa."



6. Lempileffasi, jonka titteli sisältää sanan "Ninja"?


John: "Ninja Terminator.  Se on mentaalinen!


7. Kerro mielestäsi ärsyttävin Martial Arts-näyttelijä perusteluiden kera?


John: "En oikeastaan pysty nimeämään ketään varsinaista.. Hei! Steven Seagal! Pidän toki joistain hänen elokuvistaan, mutta se äijä on melko tunnettu idiootti valituilla tasoilla."


8. Jos tekisit oman treenimontaasin, mikä biisi soisi taustalla?


John: "Sen täytyisi olla jotain toiveikasta, joka pitää liikkeessä. Pistäisin vain Jamiroquain kokoelmalevyn tai jotain. Tätä kirjoittaessani taustalla soi Franz Ferdinand, joka on myös melko energistä. Rockyn Gonna Fly now olisi myös hyvä vaihtoehto. Tai tietysti Shitcase cineman täysipitkä tunnari.


9. Haastavin tekemäsi arvostelu?


John: "Niitä on liian monta. Teillä ei ole aavistustakaan, kuinka haastavia ne voivat olla!"


Kiitokset Johnille vastauksista. Long live Shitcase Cinema!

 

maanantai 2. helmikuuta 2015

Leffaninjan kyselytunti: Haastattelussa Episodin toimituspäällikkö Jussi Huhtala.

 

 

 

Jussi Huhtala on Episodi-lehden toimituspäällikkö ja webmaster. Jussi pyörittää myös Radio Suomipopilla Popcorn-TV-ohjelmaa, jossa pureudutaan viikkojen kiinnostavimpiin ensi-iltoihin. Kyselin häneltä muutaman ajankohtaisen kysymyksen toimintaelokuvien maailmasta.

 

1. Taken 3 oli muutama viikko sitten katsotuin elokuva Yhdysvalloissa. Miten mielestäsi jatko-osat nykyajan elokuvasarjoissa ovat edustaneet itseään?


Jussi: "Yleensä jatko-osat ovat pettymyksiä. Jos poikkeuksia tulee, niin usein ne tulevat Hollywoodin ulkopuolelta, kuten vaikkapa The Raid 2."
 

 

2. Ikärajakysymys on myös monesti nykytuotannossa vastaan. Onko K-13 elokuvat Toimintaelokuvien tuho vai nousu?

 
Jussi: "Huono toimintaelokuva ei parane lisäämällä siihen enemmän verta tai väkivaltaa. Ikärajakysymykseen tuijotetaan minusta vähän liikaakin. Toisaalta toimintaelokuvat eivät muutenkaan ole mitään lasten katsottavaa, joten siinä mielessä leffan ikäraja voisi olla reilusti se mikä sille kuuluisikin. Tämä on kuitenkin ainakin Hollywoodissa kaupallinen kysymys."
 



3. Mikä tekee täydellisen Toimintaelokuvan?


Jussi: "Pelkkä näyttävä toiminta ei sinänsä riitä, vaan siinä pitää lisäksi olla kiinnostava ja vetävä tarina sekä karismaattinen toimintasankari ja vakuuttavat pahikset."
 

4. Martial arts-elokuvia kuten Kickboxer ja The Raid  ollaan kovaa vauhtia tuomassa Uudelleenfilmatisointiin. Mitä mietteitä teillä on näistä?


Jussi: "Vähän sama asia kuin jatko-osien kohdalla. Hyvin harvoin lopputulos on alkuperäisen veroinen."


5. Jos saisitte valita jonkun Toimintaelokuvan elokuvan uudelleenfilmatisoinnin, niin mikä se olisi? Kuka ohjaisi ja näyttelisi pääosaa?

 
Jussi:"Don Siegelin ohjaama Telefon (1977), jossa näytteli Charles Bronson. Se perustuu Walter Wagerin kirjaan, ja Wagerin kirjan pohjalta 58 minutes tehtiin myös Die Hard. Haluaisin että Jalmari Helander ohjaisi sen, ja pääosassa näyttelisi George Clooney."
 
 

6. Mikä on kaikkien aikojen paras Hongkong-action ja miksi?

Jussi: "John Woon The Killer, jos pitää yksi valita. John Woo on minusta loistava ohjaaja kaikilla osa-alueilla. Hänen elokuvansa ovat paitsi toiminnallisia ja jännittäviä myös visuaalisesti upeita. Ja Woo on antanut niin paljon vaikutteita länsimaisille ohjaajille, että tässä en voi sivuttaa häntä."



7. Mainitse paras näkemäsi suoraan videolle- toimintaelokuva?

 
 
Jussi: "Viime vuonna ilmestynyt minibudjetilla tehty Blue Ruin oli loistava. Se ei ole perinteinen toimintaelokuva, mutta haluan nostaa sen esille, koska se on niin intensiivinen ja rakennettu pienillä mutta tehokkailla keinoilla. Aina ei tarvitse räjäyttää puolta kaupunkia."
 
 
 

 
 

maanantai 26. tammikuuta 2015

Leffaninjan kyselytunti: Haastattelussa potkunyrkkeilijöiden kuningas: Loren Avedon



Nimi: Loren Rains Avedon
Syntynyt: 30. Heinäkuuta 1962
Asuinpaikka: Leilani Estates, Hawaji.
Vyöarvot: Viidennen asteen musta vyö Taekwondossa. Kahdeksannen asteen musta vyö Hapkidossa.
Roolit: 29 Esiintymistä elokuvissa ja TV-sarjoissa.


1. Miten kamppailulaji-elokuvat genrenä voivat mielestäsi nykyään?



Loren: " Kamppailulajit sulautuvat mihin tahansa genreen nykypäivänä. Kamppailulajeja voi olla draaman seassa, tai jopa piirrossarjoissa ja tietokone-animaatioissa. Markkinoille on tullut muutama puhdas Martial arts-elokuva, mutta suurin osa on vedetty överiksi koreografioiden ja toteutuksen kanssa. Ne päivät ovata takana, jolloin potkupulveri pöllysi ja maa järisi lennokkaista iskuista. Poikkeuksena tulevat satunnaiset timantit Hong Kongista tai Thaimaasta. Videopeli-ikäpolvi on muuttanut koko genren."
 

 2. Jalal Merhi piti useita taistelijoita kiireisenä tuotannoillaan läpi 90-luvun pitkälle 2000-luvulle asti. Millaista oli työskennellä hänen tuotoksissaan, kuten Tiger Claws 3 ja Circuit 3?



Loren: " Jalalin kanssa oli hauska työskennellä. Jotkut parhaimmista suorituksistani ovat hänen leikkaamonsa lattialla."

3. Mitkä tekijät erottavat B-luokan ja A-luokan martial arts-elokuvat toisistaan?

Loren: " Suurin osa on B-kamaa. Se, mikä erottaa toiminnan tasolla nämä kaksi tekijää toisistaan, on realismi ja oikean vaaran tunne. Liian monet lyönnit, potkut ja asehyökkäykset ovat itsestäänselvyyksiä, varsinkin kun ne yleensä kuvattu varsin köyhästi. Editoijat saavat yleensä homman toimimaan parhaiten. On olemassa hetkia ja elokuvia, joilla on omat WOW!-hetkensä. Siinä tapauksesssa koreografian takana ovat vanhat ystäväni, kuten J.J Perry, Chad Stahelski tai Robert Alonzo."

4. Perit läpimurtoroolisi No retreat, No surrender 2-elokuvassa Kurt McKinneyltä, joka löylytti Van Dammea ensimmäisessä osassa. Kerro, mitä mieltä olet ensimmäisestä sarjan elokuvasta?

Loren: " Haastaja on klassikko. Kurt teki loistavaa työtä ja se elokuva teki Van Dammen, vaikkakin vasta Bloodsport- Viimeiseen asti teki hänestä kuuluisan. Ainoa syy, miksi he eivät filmannet jatko-osaa, oli Van Damme. Hän puhui Kurtin pois projektista pelkonaan, etteivät he koskaan pääsisi pois Thaimaasta. Kannattaa kysyä Reese Madiganilta, mitä hän joutui käymään läpi American Shaolinin kuvauksissa. Hän kävi läpi helvetin ohjaaja Lucas Lo:n kanssa."


 

5. Teit todella fyysisiä rooleja lyhyellä kuvausaikataululla Thaimaan lämmössä. Miten kroppa ja pää kestivät kaiken sen koreografioinnin ja ulkomaalaisen työilmapiirin?

Loren:" Se olikin aluksi todella vaikeaa. Kolmea eri kieltä kuliseissa, vaikeat olosuhteet, sairastumisia ja loukkaantumisia. Se oli todella vaarallista ja teki joka toisesta tekemästäni elokuvastani vertailumielessä helppoa. Luulin aluksi, että he yrittivät tappaa minut No Retreat, No Surrender 2:n kuvauksissa. He veivät meidän passimme, kun saavuimme. Pian meille selvisi miksi. Sama juttu kävi King of Kickboxersin kanssa."

6. Miksi valitsit omiksi lajeiksesi juuri Hapkidon ja Tae Kwon Don?

Loren: "Eräs ystäväni treenasi Jun Chong- Taekwondoa. Sen jälkeen kun pääsin  Simon Rheen oppiin, olin koukussa lajiin. Se, että pääsi treenaamaan Phillip Rheen ja GM Chongin kanssa ja kilpailemaan turnauksiin heidän koulunsa kanssa tietäen heidän ansioluettelonsa, oli juuri se parasta mahdollista harjoittelua siihen aikaan."

7. Jos saisit roolittaa The King of Kickboxersin uudelleen uuden ikäpolven näyttelijöillä, kuka näyttelisi Jaken, Khanin, Mollyn ja Prangin rooleja?

Loren: " Jake olisi Scott Adkins, Khan olisi Michael Jai White, Molly olisi Reese Witherspoon ja Prang olisi Tony Jaa."

8. Minkä tuotantoyhtiön elokuvia katsot mieluiten? Cannon Group, PM-entertainment vai Nu image?

Loren: " Tämä menee tiukaksi tasapeliksi Nu imagen ja Cannonin kesken."

 

9. Mikä on parhain näkemäsi toimintaelokuva ja huonoin näkemäsi toimintaelokuva?

 Loren: " Undisputed III on yksi parhaimmista. Huonoin.. En osaa päättää... Olen nähnyt niitä liian paljon!"


 Suuret kiitokset herra Avedonille ja lukijoille! Kiitokset myös tekstin kääntämisessä mukana olleelle Tero-Petri Ruokolle! Ensi viikolla haastateltavana Episodi-lehden Toimituspäällikkö ja webmaster Jussi Huhtala.

tiistai 20. tammikuuta 2015

R.I. P. Darren Shahlavi 1972-2015

Darren Shahlavi oli Britannialainen näyttelijä ja stunt-mies, joka yllättäen menehtyi muutamia tunteja sitten. Kamppailulajimaailma on uutisesta järkyttynyt.

Hän aloitti uransa Hongkongissa, jossa hän teki pieniä rooleja ja stunt-miehen tehtäviä. Itämainen elokuvateollisuus antoi hänelle jalansijaa suurempiin elokuviin Amerikkalaisissa tuotannoissa. 2000-luvun puolella hän sai pieniä rooleja taistelulajitaustansa varjolla TV-sarjoista ja esimerkiksi Steve Austinin, Michael Jai Whiten, Scott Adkinsin ja Steven Seagalin tuotannoista. Hän myös esiintyi nyrkkeilijänä vuoden 2010 IP MAN 2-elokuvassa, jota tähdittävät itämaiset taiturit Donnie Yen ja Sammo Hung. Viimeinen roolisuoritus tullaan näkemään Kickboxerin uusintaversiossa, jossa hän näyttelee päähenkilön Kurt Sloanen (Alain Moussi) veljeä.

Tahdon omasta puolestani ilmaista surunvalitteluni ja toivon miehen perheelle ja läheisille parempaa huomista ja voimia jatkaa eteenpäin.




sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Leffaninjan joululahjavinkit

1. Ludvig Borga - figuuri





Tämä huikean Tony Halme figuurin löytää hyvin varustelluilta keräilijöiltä tai ebaystä edullisimmillaan 25€ kappalehintaan.

 

2. Virtuualitappajat DVD

Tämä harvinaislaatuinen Men of action-julkaisu on julkaistu myös scanboxin Martial arts movie-julkkarina, mutta Suomalaisessa tittelissä on terää. Jos olet aina halunnut nähdä kelluvan Jalal Merhi-pään, tai pidät videopeleistä, on tämä pakkohankinta. Huut.netistä tämän löytää alle kympillä.
 

3. Kypärähuppu/Ninjanaamio

Jos salamurhat tai ryöstöt kuuluvat päivärutiineihisi, tämä edullinen huppu naamioi sinusta ninjan tai ryöstäjän silmänkäänteessä!.
 

4.Salihousut

 
Salihousut olivat ennen vanhaan bodarien ja 90-lukulaisten karatetähtien yksinoikeus, mutta tänäpäivänä Halpa-Halli vastaa tuskaiseen huutoosi. Hintakin on sopiva, 14,90! Nämä jalkaan ja kartsalle!
 

5. Ninjamiekka

Jos mielessäsi on kosto, niin tämä on oikea työkalu hommaan! Teräasekeskus tarjoaa myös monia muita vaihtoehtoja paloitteluhommiin.
 
Tämän julkaisun myötä haluan toivottaa kaikille oikein hyvää joulua ja onnellista uuttavuotta KAIKILLE! PALAAN PIAN!
 

maanantai 8. joulukuuta 2014

LEFFANINJA BAARIKIERROKSELLA.

Baaritappelut ovat perinteinen ja mehukas täyte toimintaelokuvissa. Elokuvan sankarilla on lähes aina taipumus käydä tissibaarissa drinkillä tai kuulustelemassa kapakan väkeä. Sitten alkaa sattua. Tässä tekstissä listaan joitain parhaita parhaita paloja eri elokuvista vuosien varrelta.
 

Road House - Kuuma kapakka (1989)

Patrick Swayze esitti puunaamaista Dalton-portsaria, joka hillitystä elehdinnästään huolimatta sai Double Deuce-baarissa aikaan jonkin näköistä lähitaistelun tuntua. Swayzella ei ollut hirveästi kokemusta mistään lajista, mutta tanssitaustan omaava mies oppi nopeasti ainakin potkunyrkkeilyn alkeet Benny "The Jetin" opastuksella. Baarissa ei Swayzea nyrkit pystyssä paljon nähdä, sillä Dalton halusi aina viedä taistelut ulos, joten suurimmat iskut vaihdetaan melkein ulkosalla. Joukkotappelun timmellyksessä on kuitenkin hyvä panna merkille Marshall Teaguen taidot, rento bluesin raiku ja uskomattoman nostalginen ympäristö.

 

Out for justice - Katujen Laki (1991)

Steven Seagal on jakanut murtuneita luita monessa elokuvassa, mutta omaksi suosikikseni on noussut miehen suoritus tässä elokuvassa. Koreografia ei poikkea Seagalin tyylistä piiruakaan, mutta miehen hoikka olemus tuo uskottavuutta huomattavasti enemmän kuin uudempien tekeleiden klubikäynnit. Mukana on melko perinteistä materian tuhoamista, bilismailoja, kiroilua ja irronneita hampaita. Tunnelmaa keventää entisestään Seagalin upea Italialais-aksentti. 
 
 

Drive - ajojahti (1997)

Pienelle huomiolle jäänyt elokuva tarjoaa pienestä budjetistaan huolimatta läjän upeasti suunniteltuja taisteluita, jonka lopputaistelu sijoittuu Apollo 14-nimiseen yökerhoon, jossa Mark Dacascosin tulkitsema Toby ottaa yhteen Masaya Katon esittämää taistelukonetta vastaan. Kaksintaistelu on kuitenkin vain pieni osa koko baarikohtausta, jossa viuhuvat miekat, moottoripyörät, pyssyt kuin ruoskatkin.
 
 

The Raid 2: Berandal (2014)

Tämä taistelun toteutus on vaatinut paljon fysiikkaa, koordinaatiota, pitkiä otoksia ja omaperäisiä kamerakulmia. Yayan Ruhianin puliukkomainen olemus tekee uskomattoman hienon suorituksen tässä hienosti pohjustetussa  kohtauksessa.
 
 

Kickboxer (1989)

Tämä kohtaus on puhdasta kultaa kaikkine hienouksineen. Dennis Chanin kyseenalaisia treenimetodeita toteuttava Jean Claude Van Damme on suorastaan koominen ilmestys esittäessään humaltuneena ensin diskotanssia ja sitten spagaatteja ja turpaanvetoa omaan suureen tyyliinsä. Tässä ei ole siis mitään upeaa, mutta kaikki on vaan niin vitun hienoa.
 
 

Ninja 2 (2013)

Scott Adkins tekee varmaa työtä tässä pikaisessa yhteenotossa. Yhteistyö koordinattori Tim Manin kanssa on täydellisesti sopusoinnussa ja teknisesti erittäin taidokasta. Pulloja, pöytiä ja puukkoja heiluu tiuhaan tahtiin ja hieman huumoriakin on saatu vielä aiheesta irrotettua.
 
 

 

Snake Eater (1989)

Viimeistä viedään. Tämä kohtaus on parhaimmilaan Saksaksi dubattuna. Tämä on melko tyypillinen kohtaus Aamerikkalaisesta baarikulttuurista. Erikoista tässä lienee myös se, että sankarimme Lorenzo Lamas luultavimmin ottaa enemmän turpaan kuin antaa. Teknisesti ei mitään ihmeellistä katsottavaa, mutta hauskasta näkökulmasta oikein viihdyttävä kohtaus.
 
 
 
 

torstai 4. joulukuuta 2014

Osaako ne vai ei?

Tässä tekstissä käyn läpi erilaisissa kamppailulaji-ystävällisissä elokuvissa esintyneitä äijiä, joilla ei ole kovinkaan paljon kokemusta kamppailulajeista oikeassa elämässä.


JAMES REMAR:

Enemmän näyttelijäntyöstään tunnettu Remar on päässyt tulkitsemaan mitättömästä lajitaustastaan huolimatta peräti kahta sankaria. Jean Clauden ohjausdebyytti vuoden 1996 The Quest- haastajassa toi mukanaan Yhdysvaltain nyrkkeilyn raskaansarjan maailmanmestarin tittelin. Yhtään varsinaista ottelua James ei päässyt näyttämään, mutta miehen napakka oikea suora lennättää kuitenkin ainakin Van Dammen lakin maahan, ennen kuin otta itse lukua. Heti oikeastaan The Questin perään mies otettiin Mortal Kombat II:seen jatkamaan Christopher Lambertin perintöä. Kyseessä on siis Rayden, ukkosen jumala ja tuo peleissä ainakin tutuksi tullut karatemies. Hahmolla on parikin taistelua pitkin elokuvan, mutta Remarin osuus jää hyvin pitkälti stuntin harteille.


 

CHRISTOPHER LAMBERT:

Lambert on tavattu säännöllisin väliajoin lähinnä miekkailemassa. Muutaman viikon miekkailuharjoittelu Highlanderin ensimmäisen ja toisen osan aikoihin ei kantanut hedelmää, sillä mies sai käteensä kakkosen kuvauksissa 15 tikkiä. Kolmatta osaa varten mies harjoitteli jo n. 16 viikkoa kendoa ja samurai-miekkailua, mikä näkyy jo hieman kehittyneemmässä tyylissä ja koreografiassa. Vanhasta muistista kävi myös kalistelu Yakuzan tuomiossa, jossa Lambert haastaa ihan oikean Ninjan kaksintaisteluun. Highlanderin neljäs osa oli jo aika pitkälti stuntin kanssa vuorottelua. Mortal Kombatissa Crisua ei päästetty revittelemään juuri ollenkaan, mutta varsinainen soturi hänestä leivottiin stunttien avustuksella elokuvassa Beowulf.



JOHN TRAVOLTA:

Tanssitaidoillaan itsensä tunnetuksi pyöräyttänyt Travolta on satunnaisesti harjoitellut Brassi-jujutsua, mutta liikkeet ovat jääneet melko vähäisiksi. John Woon Broken Arrow-elokuvassa on alkutekstien kuuluisaa nyrkkeily-sparrausta Christian Slaterin kanssa. Paria vuotta myöhemmin muutama havaittava liike on myös Face/Offissa. Jos tämä ei riitä, From Paris with love-elokuvassa on Travoltan judojujutsua runsain mitoin.



ERIC ROBERTS:

Tämä mies on mielenkiintoinen tapaus, sillä ei ole koskaan virallisesti myöntänyt harrastaneensa mitään lajia kovin omistautuneesti, vaikkakin on urallaan päässyt tulkitsemaan esim. Usan karatejoukkueen kapteenia elokuvassa Best of the best. Mies teki elokuvassa perusvarmaa mutta kohtalaisen hyvää työtä. Elokuva poiki myös jatko-osia, jonka toisessa osassa Roberts suorittaa helpoimmat kikat itse, mutta esim potkuissa stuntin läsnäolo on itsestäänselvyys.Emme saa myöskään unohtaa Dead or alive-elokuvaa, jossa Robertsin laiskuus ja markkina-arvo ei suo miehen suorittavan kovin montaa liikettä itse.


LIAM NEESON:

Neeson myöntää, ettei ole harrastanut koskaan mitään lajia, muuta kuin nyrkkeilyä nuorena poikana. Hän tekee itse omat taistelunsa, mutta hitaasti kuvattu koreografia nopeutettuna salamaleikkauksilla antaa kuitenkin käsittää muuta. Tästä saamme kiittää kuvauksissa opastanutta Ranskan erikoisryhmän ex-sotilasta, Alain Figlarzia. Tätä kömpelöä näppäryyttä voit havaita esimerkiksi Taken-elokuvissa ja Batman Begins-elokuvassa.



DAVID CARRADINE:

Tämä nimi on todiste siitä, että voit kuvata kymmeniä Martial Arts-elokuvia osaamatta juurikaan mitään muuta, kuin kung-fun alkeita. Mm. Chuck Norrisia, Cynthia Rothrockia ja Brandon Leeta vastaan taistelleena mies kasvatti itsellensä mestarimaisen egon ja julkaisi jopa opetusvideon Tai-Chin alkeista. Tunnetuimmat taistelut Yksinäinen susi McQuadessa ja Kill Bill vol.2:sessa.


maanantai 24. marraskuuta 2014

LEFFANINJAN KYSELYTUNTI II: Haastattelussa Wade McMaster.





 

Haastattelussa Martial Arts ACTION MOVIES-sivuston luoja, herra Wade McMaster.

 
 
1. Pasi: Kuinka sivusto sai alkunsa?
 
Wade: "Olen aina rakastanut kamppailulajeihin liittyviä elokuvia, mutta eräänä päivänä törmäsin IMDB-sivustolla erään henkilön laatimaan TOP-250 listaan. Tutkin listaa tarkasti ja päätin haastaa itseni katsomaan kaikki nuo elokuvat. Olen tehnyt paljon nettisivuja menneisyydessä, joten päätin innostuneesti arvostella kaikki näkemäni elokuvat."
 
 
2. Pasi: Olet tietysti kirjoitellut paljon näiden viime vuosien aikana, joten yhteisö on kasvanut kasvamistaan. Miten onnistut pysymään rauhallisena ja ilmaista mielipiteesi tuhansien intohimoisten fanien edessä?
 
Wade: "Totta puhuakseni se on aika helppoa, sillä 99,9% sivuston väestä on mukavia ihmisiä, jotka vain haluavat jakaa rakkautensa näihin elokuviin. He tuntuvat usein enemmän ystäviltä kuin vierailta, koska tulemme niin hyvin toimeen. Jos satunnaistesti joskus voin löytää jotain erimielisyyksiä, annan asian olla tai sanon jotain neutraalia. Pidän itseni rauhallisena siis aika helposti rauhallisena yhteisön edessä. Jos olisin saanut paljon nenäilyä, olisin lopettanut jo hyvän aikaa sitten.
 
3. Pasi: Sivusto tuntuu olevan keskittynyt pääasiassa Hongkong-elokuviin sekä uudempiin taisteluelokuviin. Onko mitään mahdollisuuksia lukea tulevaisuudessa vanhan ikäpolven tähdistön elokuvia, kuten: Avedonin, Blanksin, Nortonin, Rothrockin, Worthin, Lamasin, Wincottin jne...?
 
Wade: "Suunnittelen katsovani ja arvostelevani kyseisiä elokuvia tulevaisuudessa, siellä on kyllä paljon mistä valita. Tuo on kylläkin alue, mitä en ole tutkinut niin paljon kuin Hongkongia ja uudempia. Ihmiset aina ehdottavat minulle katsottavaksi Rothrockin elokuvia, olen nähnyt hänet periaatteessa vain Hongkong-elokuvissa.
 
4. Pasi: Mikä on henkilökohtainen suosikkisi kirjoittelemistasi arvosteluista?
 
Wade: "Enter the Dragon! Kävin paljon ajatuksia läpi tässä tulkinnassa. Lisäksi olen Bruce Leen taistelutaitojen ja filosofian suuri ihailija.
 

 
5. Pasi: Mikä tekee täydellisen kamppailuelokuvan?
 
Wade: "Ensimmäisenä ja tärkeimpänä tulee toiminta, jonka tulee hipoa huippua. Viedäkseen toiminnan seuraavalle tasolle, nopealiikkeisen ja teknisen taistelun on oltava tasapainossa keskenään, tekniikat erilaisia, kuvauskulmat oikeanlaisia. Kamppalilulajeja harrastaneena ärsyttää nähdä liikkeet, jotka esitetään löyhästi tai käyttämällä salamaleikkauksia."
 
"Toiminnan ulkopuolella elokuvassa on oltava tunnetta ja rivakkuutta, jotain, että tunnet hahmon olemuksen taistelun syttyessä, ettet näe vain päätöntä mätkimistä, vaan taistelun johon olet paneutunut jollakin tasolla."
 
"Vielä kun lisätään vähän hahmoihin kehitystä, juonenkäänteitä (jopa ehkä hieman filosofiaa), niin uskoisen sen olevan täydellinen paketti."
 
6. Pasi: Harrastat myös itse itsepuolustuslajeja, kuten Muay Thaita sekä Brasilialaista Jujutsua. Kerro hieman lajitaustastasi.
 
Wade: "Olen harrastanut kumpaakin kymmenisen vuotta, mutta minulla on myös ruskea vyö Aikidossa!"
 
"Muay Thaissa on todella korkea intensiteetti ja siinä on luultavasti paras ulosanti, kun agressiivisesti haluaa treenata kovaa. Se on hyvin paljon potkunyrkkeilyn tapaista, mutta siihen on lisätty elementtejä kyynärpää-ja polvitekniikoista, otteista ja sidonnoista. Kehässä se on hyvin kovakouraista ja lajista sikiää hyviä taistelijoita. Olen myös henkilökohtaisesti huomannut että se hyvin teknistä, mitä moni ei nää. Kaikki kulmat, etäisyydet, ymmärrys omasta kehon mekaniikasta läpi ottelun tai sparrauksen ja se, että saat tarkkoja osumia ja näet vastustajan heikkoudet, tekevät lajista varsinaista aivojumppaa. Kuulin jonkun joskus vertaavan sitä Karateen, sanoen: Karate on kuin soittaisi pianoa, mutta Muay Thai on kuin löisit pianon rikki lekalla. Se on sinänsä ihan ymmärrettävää, ihmisiltä jotka eivät sitä ymmärrä. Se on teknistä, itsekin tykkään miettiä sitä tuntikausia pieniä yksityiskohtia myöden."
 
 
"Todellinen rakkauteni on silti Brassijujutsu. Minulla on violetti vyö ja treenaan kovasti ruskeaa varten. Pidän, että lajissa on korkeat vaatimustasot joka vyöarvossa. Monessa lajissa voit saada mustan vyön jo kahdessa vuodessa, mutta suurin osa jää silti aloittelijoiksi. Brassijujutsussa tavallinen oppilas harjoittelee 13 vuotta mustaa vyötä varten, joten se on kunnioitettava saavutus itsepuolustuslajien maailmassa. Laji itsessän on hyvin teknistä. Siinä on niin monia väyliä ja tekniikoita koettavana. Se on luonteeltaan päättymätöntä harjoitella. Tyyliä itsessään voi harjoitella kilpailutasolla ja se on helvetin hauskaa: Ei saa nimittäin lyödä päähän! Se pitää minut rentona, vahvana ja terveenä. Lisäksi jengin ympärillä jonka treenaan, on rento ilmapiiri ja meillä kaikilla on hauskaa. Se on siis myös hyvää stressilääkettä!" 
 
 
 
7. Pasi: Olet myös päässyt henkilökohtaisesti tapaamaan Richard Nortonin. Millainen mies hän on?
 
Wade: "Olen tavannut muutamiakin loistavia taistelijoita vuosien varrella, mutta Richard Nortonia arvostan eniten. Hänen fyysinen kyvykkyytensä on fantastista, mutta ihmisenä hän asettaa minulle vaatimukset niinkuin jokaisen julkkiksen pitäisi. Hän on ystävällinen, antelias ja on aina valmis uhraamaan aikaansa ja kohtelee niinkuin se olisi hänen etuoikeutensa."
 
"Tapasin hänet ensimmäisen kerran vuosia sitten. Olin halukas ostamaan häneltä opetus-dvd:n ja kysyin häneltä että mistä niitä saa tilattua. Hän kielsi minua menemästä nettikauppaan, jossa dvd maksaisi yli satasen, vaan hän antoi minulle käyntikorttinsa ja käski lähettää sähköpostia, jonka kautta hän saisi lähetettyä sen halvemmalla. Lähetin maililla osoitteeni ja kysyin pankkitietoja mihin maksaa. Viikko kului, ei vastausta. Mutta yhtäkkiä dvd saapui postissa, enkä ollut edes maksanut sitä! Lähetin sähköpostitse kiitokset, mutta kysyin yhä pankkitietoja maksamista varten. Lopulta hän lähetti ne ja maksoin siitä omasta tahdostani seminaarihinnan, kuutisen kymppiä."
 
"Hänen kanssaan pystyy keskustelemaan henkilökohtaisella tasolla, eikä hän ollut itsekeskeinen. Hän vain halusi antaa dvd:n. Raha ei ollut hänelee tärkeää, vaan ihmiset olivat. Hän on tosissaan kamppailulajien ja ihmisten suhteen. Kunnioitan häntä aina anteliaana sekä ystävällisenä persoonana, toisin kuin eräitä muita taistelijoita. Jätän ehkä nimet mainitsematta."
 
8. Pasi: Nimeä kolme mielestäsi tärkeintä Martial Arts-elokuvaa?
 
Wade:
 
1. Seitsemän Samuraita. Se oli mielestäni yksi uraauurtavimmista elokuvista Japanin elokuvateollisuuden kannalta.
 
2. Enter the Dragon toi taistelulajit (ja Bruce Leen) maailmaan, aloittaen itsepuolustuslajibuumin Yhdysvalloissa.
 
3. Drunken Master toi reilusti mukanaan komediaa , joka teki Martial arts-elokuvista taipuvaisia myös muihinkin genreihin.
 
 
9. Pasi: Nimeä unelmiesi casting, mukaanlukien ohjaajat ja koreografi.
 
Wade:" Expendables-tyylinen elokuva, joka olisi täynnä Martial Arts-toimintaa! Isaac Florentinelle iso budjetti sekä loistava käsikirjoitus toisi nämä nykyiset, vanhat (ja kuolleetkin) takaisin yhteen. Pääosassa olisi ryhmä ukkoja. Bruce Lee, Jackie Chan, Michael Jai White, Bren Foster, Jason Statham, Donnie Yen, jotka mahdollisesti tapaisivat toisensa elokuvan edetessä. Nämä ovat kaikki sankariainesta."
 
"Roistojen rooliin sopisivat Scott Adkins, Jet Li, Lateef Crowder, Wu Jing, JCVD + haluaisin nähdä Tony Jaan ja Iko Uwaisin näyttelevän rosvoja."
 
"Se olisi helvetin hauska eikä kovin syvällinen elokuva nopeasti etenevällä juonella sekä kovilla taisteluilla pitkin elokuvaa, joka johtaisi lopulta mies vs. mies taisteluihin. Minulla ei ole todellakaan ideaa, kuka taistelisi ketäkin vastaan. Se on vaikea valinta. Asiallinen leffa parhailta, mitä maailma voisi tarjota. Katsoisin sen monen monta kertaa!"

tiistai 4. marraskuuta 2014